sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Se alkoi siitä,

kun Kata oli sitä mieltä että sisävessa olisi kiva😊. Ei kuulemma ole mukavaa mennä syksyllä pimeässä huussiin mökillä. No eittämättä lokakuussa on jo aika pimeää maalla, kun katuvalojakaan ei ole lähellä. No täytyyhän se vessa saada ...

Tämä blogi kertoo Kirkkonummelaisen pariskunnan mökkiprojektista Pälkäneen kunnassa - sen suunnitelusta ja toteutuksesta.

Meillä on Katan (joka on siis vaimoni) mummin ja papan 50-luvulla hankkimalla tontilla Puutikkalassa mökkipaikka. Alkuperäinen ensimmäinen mökki oli pieni. Se teki puuliiterin ja varaston virkaa silloin kun purettiin 2007. Sen paikalle tehtiin aitta ja kesäkeittiö 2008. Tontin aikajärjestyksessä toinen mökki on myös 50-luvulla tehty. Se on ollut Katan isän käytössä. Siinä on periaatteessä yksi huone, keittokomero, sauna ja veranta.

Alkaa olla aika huonossa kunnossa, joten sitä vessaa ei ehkä tähän kannata tehdä.

Projektin edetessä kerromme vaiheista, vaihtoehdoista ja valintojen perusteluista. Otamme mielellämme kommenteja vastaan tähän blogiin liittyen, kuten myös kysymyksiä ja vastailemme niihin. Syy tähän kirjoitteluun on yksinkertaisesti se, että nykyaikana osaaminen ja ymmärrys talon ostajien keskuudessa on usein vähäistä ja kaikki informaatio ja vinkit ovat hyödyllisiä, niin myös meille. Olemmekin lukeneet useita blogeja.

Suuri innoittajamme tähän blogiin on www.timpurilletalo.fi blogi, joka on erittäin hyvin kirjoitettu, informatiivinen ja yksinkertaisesti loistava rakennusalan ammattilaisen kirjoittama blogi. Itse emme ole rakennusalalta, mutta kokemusta omista aikaisemmista rakennusprojekteista löytyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti