maanantai 12. elokuuta 2019

Takan muuraus

Takka muurattiin tai tässä tapauksessa elementit liimattiin yhtenä päivänä ja edellisenä tehtiin hormi Isokern harkoista. Takan takana näkyy muovilla ja vanerilevyllä suojattu harkkoseinä, jonka jo pinnoitin antiikkilaastilla harjaamalla.

Takka on siis mallia Warma-uunit Valkea 75 PP AIR kaakeleilla ja korvausilmajärjestelmällä.

Takka ja hormi pohjustettuna ilman luukkuja

Isokern hormielemettien lisäksi tilasin samalla pellityssarjan hattuineen. Peltien asennus oli helppoa, koska ne oli valmiiksi leikattu ja kantattu. Ainoastaan alempi kasettipelti piti leikata katon kaltevuuden 27° mukaiseksi.

Piipun pellitys

Hormi pohjustettiin Vetonit 410 ja takkatoimittajan aineilla.

Pohjustus

Takan elemettien liimaus sujui kahdelta muurarilta noin puolessa päivässä ja sen jälkeen pohjustus vei muutaman tunnin.

Takan elementtien liimaus


6 m korkea hormi heilui lievästi pystytyksen ajan. Selvästikin tarvitaan suositeltu tuenta välikatossa, jonka tein muurauksen jälkeisenä päivänä. Tiilikaton kaksi ruodetta piti katkaista, joten kattotiilien leikkaus ja tuenta oli pikkuisen hankalaa. Sen tekemisessä minulta vierähti vielä pari tuntia muurauksen jälkeen. Hormi tiivistettiin Isokernin teipillä aluskatteeseen. Kaiken kaikkiaan Isokern toimituksen mukana tulevat ohjeet oli tosi hyvät. Ainoastaan piipun hatun kiinnitys aiheutti vähän miettimistä, sitä kun ei ollut kerrottu, että hattu lyödään mukana tulleilla iskutulpilla suoraan Isokern harkkoon. Kiinnitys ei vaatinut esiporauksia harkkoon.

Isokern hormin liimaus

Isokern hormissa alhaalla on tuhkaluukku ja ylempänä savupelti.

Alimmassa hormi-elementissä tuhkaluukun aukko
Hormin takana näkyy vanerilevyt, jotka ovat antiikkilaastilla pinnoitetun taustaseinän suojana.

hormi edistyy


Alhaalla hormin alusta ja ylhäällä takan alusta, jossa tuloilmareikä
Tuloilman johdin lattian ali viemäriputkilla sokkelin läpi. Takan perustus on betonista, mutta ylimpänä on kerros lekaharkkoja lämpöeristeenä.


sunnuntai 4. elokuuta 2019

Harkkoseinän teko

Seinäharkkoja en ollut aikaisemmin muurannut, mutta pontatuilla Leka Easylex väliseinäharkolla tein takan taakse palonkestävän seinän. Harkko on kokoa 498x300x88. Kun seinän pituus on 150cm, niin tarvitaan kolme kokonaista ja myös puolikkaita harkkoja ja halutessa myös päätyharkkoja. Päätyharkon voi myös tehdä leikkaamalla päätypontin pois kokonaisesta harkosta. Puolikkaita tarvitaan joka toisen kerroksen alkupäähän, koska pitää olla pontit harkon molemmissa päissä

Tässä tapauksessa seinän aloitus oli helppo, koska keskitolpan kylkeen sai kiinnitettyä ruuveilla teräksisen Leka lähtölistaprofiilin ohjuriksi. Tämä varmistaa että seinän alku on pystysuora. Toiseen päähän laitoin valmiiksi seinätolpan, joka on harkkoseinän takana. Tällä tavalla sain myös seinän toiseen päähän suoran ohjurin.

Muurauksen voisi tehdä ohutsaumauslaastilla, mutta päätin kayttää Tytan Mortar kiviliimalla, koska sillä sain päätyharkon samalla liimattua muurauksen edetessä kertopuutolppaan. Massa on jopa pitävämpää kuin harkkolaasti.


Leka Easylex harkkoseinä

Ensimmäinen harkkokerros piti tosin muurata perinteisellä harkkolaastilla, koska Tytanilla ei voi tehdä yli 3mm saumaa. Alusta oli vähän kalteva, joten siinä sauma oli n. 1cm paksu. Annoin ensimmäisen kerroksen kuivua yön yli.

Tytan Mortar massan työstöaika on vain n. 1-2 min ts. kannattaa valmistella hyvin ja leikata tarvittavat harkot etukäteen, laittaa ne oikein päin lähelle pinoihin ja muutenkin miettiä vaihe vaiheelta etukäteen, miten sen tekee. Tytan massaa ruiskutin Tytani rusikulla



Seinä WCn puolelta. Huomaa kertopuutolppa vasemmassa reunassa.
Seinän rappaus oli vaikein vaihe. Vetonit 410 saa hyvin 400cm muurauslaatalla seinäään ja 800 cm laatalla oikaistua. Koska pintaan tulee valkoinen antiikkilaasti, olisi ollut hyvä käyttää valkoista Vetonittiä, mutta sitä ei Hämeenlinnan rautakaupoissa ollut. Antiikkilaastia joutuu siksi vetämään kahteen tai kolmeen kertaan.


Seinä kahteen kertaan Vetonit 410 oikaistuna